maanantai 28. syyskuuta 2009
Kansalaiset haluavat hiilijalanjälkimerkin tuotteisiin
Suomalaisista muodostunut kansalaispaneeli äänesti lauantaina 26.09. suosituksista ilmastoneuvottelijoille. Paneelin listan kärkessä olivat tuotteiden pakolliset hiilijalanjälkimerkinnät. Lisäksik ansalaispaneeli ehdottaa ilmastorahaston perustamista, jonka tehtävänä olisi uusiutuvien energiamuotojen kehittämisen tukeminen sekä paneeli haluaisi palkita päästörajat alittaneita maita.
Kansalaiset pääsivät vaikuttamaan YK:n ilmastonmuutoskonferenssiin, kun eri maat järjestivät kansalaispaneeleja eri puolilla maailmaa. Suomessa kansalaispaneeliin järjesti Kuluttajatutkimuskeskus.
Kansalaispaneeliin osallistuneet suomalaiset ovat huolestuneita ilmastonmuutoksesta. He toivovat YK:n ilmastokonferenssin saavan aikaiseksi sopimuksen, johon myös Suomi liittyy. 85 prosenttia panelisteista toivoo, että sopimuksen rikkojille asetettaisiin rangaistuksia. Paneeli kannatti myös fossiilisten polttoaineiden hintojen nostamista. Eri maiden kansalaispaneelien mielipiteitä voi tutkia verkosta osoitteesta http://www.wwviews.org/.
Kansalaisten näkemykset välitetään kunkin maan neuvottelijoille, jotka puolestaan vievät kansalaisten mielipiteet Kööpenhaminassa loppuvuodesta 2009 järjestettävään konferenssiin.
Hankkeen pyrkimyksenä on antaa kansalaisille mahdollisuus vaikuttaa Kööpenhaminassa vuoden 2009 lopussa pidettävän ilmastokonferenssin keskusteluihin ja tulevaisuuden ilmastopolitiikkaan. WWViews (World Wide Views on Global Warming) -hankkeen alullepanijoita ovat Tanskan Teknologirådet ja Tanskan kulttuuri-instituutti Det Danske Kulturinstitut. Sen suojelijana toimii YK:n kehitysohjelma UNDP ja Tanskan ilmasto- ja energiaministeri Connie Hedegaard.
Tunnisteet:
Maailma muuttuu
torstai 24. syyskuuta 2009
Loppuvuosi velaksi
Perjantaina 25.9 on maailman ylikulutuspäivä. Se tarkoittaa, että ihmiset ovat kuluttaneet loppuun kaikki luonnon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat.
Laskelma perustuu tutkimuslaitos Global Footprint Networkin mittauksiin. Suomessa ainoastaan Natural Interest tekee GFN:n tietokannan kanssa vertailukelpoisia laskelmia.
Laitos laskee joka vuosi ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen, joka kuvaa, kuinka suuri alue tarvitaan ihmiskunnan elintason ylläpitämiseen. Lisäksi GFN laskee valtiokohtaiset ekologiset jalanjäljet. Suomessa muun muassa Nurmijärven, Raision, Mäntsälän, Kauniaisten sekä Lahden kaupungit ovat viime vuosina laskeneet kaupunkiensa ekologisen jalanjäljen.
Suomessa on laskennallisesti paljon luonnonvaroja henkeä kohden, mutta suomalaiset myös tuhlaavat varojaan vauhdilla. Maapallon resurssit eivät kuitenkaan tottele kansallisvaltioiden rajoja ja suuri biokapasiteetti ei anna synninpäästöä suuresta ekologisesta jalanjäljestä. Luonnonvarojen kulutusta tuleekin tarkastella globaalilla tasolla. Maailmanlaajuisesti ihmiset ylittävätkin luonnonvarojen tuotannon jopa 1,4-kertaisesti joka vuosi.Viime vuonna tehdyissä laskelmissa suomalaisten ekologinen jalanjälki oli maailman 16. suurin.
Tunnisteet:
natural interestin tekemisiä,
Uusinta uutta
tiistai 22. syyskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)