keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Pohjoisrantalaisen hiilijalanjälki hieman keskivertoa matalampi
Pohjoisranta Oy on ensimmäisenä viestintätoimistona Suomessa mittauttanut koko hiilijalanjälkensä. Energiankulutus ja matkustus muodostavat merkittävimmän osan Pohjoisrannan ympäristökuormituksesta. Arvion mukaan pohjoisrantalaisen keskimääräinen työjalanjälki on hieman keskivertoa pienempi.
Pohjoisrannalle suoritettu hiilijalanjäljen arviointi on ensimmäinen suomalaiselle viestintätoimistolle suoritettu arviointi. Tehty kartoitus on myös yksi laajimmista suomalaisyrityksille suoritetuista hiilijalanjäljen arvioinneista, ja sen suoritti Natural Interest Oy. Tarkasteltavana oli Pohjoisrannan vuoden 2008 toiminta.
Pohjoisrantalaisen keskimääräinen työjalanjälki oli 6095 kgCO2. Natural Interestin arvioimien toimistojen työntekijäkohtaiset päästöt ovat keskimäärin noin 7 000 kgCO2. Pohjoisrantalaisen työjalanjälki on näin hieman keskiarvon alapuolella. Suomalaisen kokonaishiilijalanjälki on keskimäärin noin 10 000 – 15 000 kgCO2.
Pohjoisrannan toiminnan hiilijalanjälki oli kokonaisuudessaan 143 tCO2e (ekvivalenttista hiilidioksiditonnia) vuonna 2008. Eniten ympäristöä kuormitti matkustaminen (65 prosenttia), erityisesti lentomatkustaminen. Päivittäisten työmatkojen osuus liikennöintijalanjäljestä on seitsemän prosenttia. Toiseksi eniten hiilijalanjälkeä kasvatti energiankulutus, joka tuotti neljänneksen yrityksen päästöistä.
Hiilijalanjäljen arviointia varten kerättiin tietoa laajasti koko Pohjoisrannan toiminnasta: energiankulutuksesta, materiaali- ja laitehankinnoista, työ- ja business-matkustamisesta sekä jätteistä. Tuloksena saatiin sekä yrityskohtaiset että työntekijäkohtaiset päästöt.
”Halusimme tutkia millainen ympäristökuormitus Pohjoisrannan toiminnalla on voidaksemme vähentää negatiivisia ympäristövaikutuksia. Emme voi piiloutua vastuulta ajattelemalla, ettei omalla toiminnallamme ole vaikutusta. Kaikki toiminta vaikuttaa ympäristöön ja pienilläkin muutoksilla voidaan saada myönteisiä vaikutuksia aikaan”, sanoo Pohjoisrannan toimitusjohtaja Jouni Heinonen.
Pohjoisranta hyödyntää arvioinnista saatua tietoa ympäristötavoitteidensa asettamisessa ja seurannassa sekä toiminnan vertailussa. Käytännön keinoina hiilijalanjäljen pienentämiseksi energiankulutukseen ja matkustamiseen kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jouni Heinonen
Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy
Puh: +358 40 500 0584
Sähköposti: jouni.heinonen@pohjoisranta.fi
Tunnisteet:
natural interestin tekemisiä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti